perjantai 6. huhtikuuta 2012

Oikeisiin töihin ja hiukan rakennuttamisen alkuvaiheista

Nyt se sitten alkaa todenteolla. Tontti on ahkeran talkooporukan voimin raivattu, kiitos Eki, Olli, Ville, ja Heikki, viime viikonloppuna ja ensi viikolla saadaan kaivuri paikalle. Hiukan joudumme jännittämään joudummeko pian myös louhintatöihin vai selviämmekö kalliosta säikähdyksellä.

Meillä ei ole talonrakentamisesta aikaisempaa kokemusta ja paljon on jouduttu opiskelemaan rakennusprojektin hallintaa. Meitä oli kovasti jo etukäteen varoiteltu, että rakennuttaminen on aikaa vievää työtä, mutta hiukan kuitenkin yllätti kuinka paljon eri työmiehiä tarvitsee rekrytoida ja kuinka heidät saa synkronoitua toimimaan yhdessä.

Työtä on kovasti kuitenkin helpottanut se, että olemme ottaneet toimitukset aika laajoilla toimitussisällöillä. Kellari tulee kokonaisuudessaan Potiukselta, talopaketti varsin laajalla toimitussisällöllä Pikanttitaloilta, maalämpö ja lattialämmitys ST1:stä, käyttövesiputket ja ilmastointi Spigotista.

Erityisen maininnan tässä kohtaa ansaitsee mielestäni Vihdin kunta. Sieltä on saanut nopeaa, kiireetöntä ja hyväntuulista palvelua riippumatta siitä, mille osastolle olen ollut yhteydessä. Myös muiden kanssa on yhteistyö ollut toistaiseksi oikein hyvää.

Mikä on ollut sitten hankalaa? Aikataulutus on haastavaa, kun toimitusaikoja täytyy lyödä kiinni jo ennen kuin edellisiä vaiheita on tehty. On vain luotettava aikatauluarvioihin ja uskottava, että rakennusprojekti kantaa. Yksittäisenä haasteena työmaakopin löytäminen on ollut suurin. Sellainenkin kuitenkin löytyi.

Rakentamisiin.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Potius-kellari

 Kuva täältä:

Olimme alunperin ajatelleet muurata kellarin harkoista, mutta kiireiden realisoituessa ymmärsimme, että emme voisi sitä omana työnä tehdä. Olin tutkinut jo aiemmin, että teetettynä rakennuskustannuslaskureiden mukaan elementtikellarit tulisivat samanhintaisiksi ellei jopa edullisemmiksi kuin harkkokellarit. Kävimme noin vuosi sitten katsomassa Potius-kellareiden taloesittelyä Sipoossa. Siellä oli kellariin jätetty myös betonipintaa osittain näkyviin ja se näytti yllättävän viehättävältä. Itseasiassa se näytti juuri siltä kuin olin toivonut alakerran poikien huoneen näyttävän. Hiukan ronskilta mutta kuitenkin kodikkaalta.

Kilpailutin kellaritoimituksen erään eteläsuomalaisen elementtitehtaan ja Potiuksen välillä. Potius oli hiukan arvokkaampi ja päätimme siis valita sen. Valintaamme vaikutti erityisesti se, että Potius tarjosi palvelun avaimet käteen. Myös perustussuunnittelu ja elementtisuunnittelu kuuluivat pakettiin. Olemme myös saaneet Potiukselta erinomaisen hyvää, ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Nuorilla miehillä on firmassaan hyvä meininki.

Elementtikellarin ehdoton valtti on sen lyhyt rakennusaika paikan päällä. Elementtikellri valmistuu nopeimmillaan muutamassa päivässä työmaalla. Ei tarvitse katsoa kauaa hikisiä työmiehiä työmaalla.

Nyt täytyy saada sähkö- ja LVI-suunnitelmat valmiiksi, jotta pojat pääsevät elementtien tekoon.

Seuraavaksi sitten rakennuslupa kuntoon ja maalämpötoimittajia vertailemaan.




maanantai 6. helmikuuta 2012

Pikanttitalot!


Nyt päästiin blogissa reaaliaikaan suuren päätöksen myötä. Ensimmäinen iso valinta talon suhteen on tehty. Suunnittelimme Pikanttitalojen kanssa meille sopivan yksilöllisen ja modernin rinnetalon.

Olemme saaneet Pikanttitaloista kokoajan hyvää konsultoivaa palvelua. Myyjä huomioi heti ensitapaamisella tarpeitamme ja ehdotti meille yksilöllistä talosuunnittelua. Talofirman oma talosuunnittelija kävi tontillamme ja luonnosteli toiveidemme pohjalta meidän talon. Muutamia yksityiskohtia jouduimme tarkistamaan, mutta muutokset onnistuivat aina ilman ongelmia. Pikanttitalojen suunnittelupalvelu oli hyvin kohtuullisen hintainen. hyvää Pikanttitaloissa oli talosuunnittelun lisäksi, että myös toimitussisällön pystyi valitsemaan omien tarpeidensa mukaisesti. Itse otimme aika runsaan toimitussisällön ja jätimme itsellemme lähinnä kellarin, sisätöiden ja taloteknisten töiden teon. Riittähän sitä puuhasteltavaa näissäkin.

Lähtötavoitteemme talollemme oli haastava. Mahdollisimman pieni talo, jossa olisi avarat tilat ja vähintään kolme makuuhuonetta yläkerrassa, missä olisi myös olohuone ja keittiö. Alakertaan jää olohuoneen vastakohta aktiivihuone eli isin ja lasten pelihuone, vierashuone, kodinhoitohuone ja saunatilat. Halusimme myös avaran eteisen ja lämmintä varastotilaa. Kulku asuntoomme on alakerran kautta. Tällainen asunnostamme siis pitäisi tulla. Olemme kovasti tyytyväisiä talon pohjaratkaisuun ja ulkonäköön. Tonttimme avautuu etelään, joten toivomme, että saisimme kovasti lämpöä ja valoa kotiimme isojen ikkunoiden kautta.

Seuraavaksi sitten kellarin ja suunnittelijoiden kimppuun.










sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Talopaketin valintaa

Kuvat täältä.
Plania
Asuntomessut



Kuten varmasti monet muutkin talopakettirakentajat, selailimme eri talotehtaiden talomallistoja innolla ja hartaudella. Tutuksi tulivat erityisesti puutalomallistot, mutta jossain vaiheessa harhailimme jo kivitalopuolellakin. Sieltä päädyimme kuitenkin hirsitalomallistojen kautta takaisin puutalovalmistajiin. Aivan samoin kuin tontin etsinnässäkin, aluksi tuntui, että vaihtoehtoja oli aivan liikaa. Toiveidemme täsmentyessä suppilo kuitenkin kuristui rajulla kädellä. Rinnetalomalleja on puutalovalmistajilla aika niukasti tarjolla.

Olisimme halunneet haluta vaimoni kanssa perinteisen mallisen talon. Ne ovat monesti edullisempia rakentaa kuin modernit talot ja erityisesti kestävät aikaa moderneja malleja paremmin, mutta mitä enemmän talomalleja selailimme, sitä selvemmäksi tuli, että makumme oli enemmän modernin puolella. Meitä miellyttäviä malleja löysimme Kannustalolta ja Jukkatalolta. Hiukan myöhemmässä vaiheessa myös Planiatalolta löytyi malli, jota muokkaamalla saisimme itsellemme sopivan kodin.

Olimme kuulleet ja lukeneet paljon hyvää Kannustalosta ja päätimme ensin tavata heidän edustajan. Tapaamisemme edustajan kanssa vahvisti näkemystämme Kannustalon asiakaslähtöisestä ajattelutavasta. Myyntiedustaja jaksoi hienosti kuunnella toiveitamme ja näkemyksiämme uudesta kodista ja suunnitteli toiveidemme pohjalta yksilöllisen Kannuskodin. Kylmän suihkun saimme kuitenkin niskaamme tutustuttuamme heidän tarjoukseen. Budjettimme ei kestäisi kyseisen talon rakentamista. Kannustalon muita puuvalmistajia korkeammalle hinnalle on olemassa perusteensa ja omien kokemuksieni pohjalta voin kyllä suositella Kannustalon palveluja niille, joiden rahkeet kestävät.

Jukkatalo on positioitunut hiukan edullisemmaksi talopaketiksi. Tapasimme Jukkamyyjän hänen toimistollaan aika erikoisissa merkeissä. Myyjä oli luonteeltaan puhelias emmekä oikein saaneet suunvuoroa niin, että olisimme päässet kertomaan toiveistamme. Sen sijaan myyjä intoutui kertomaan omista kokemuksistaan. Kertoi muunmuassa, että ei aikoisi koskaan rakentaa tai rakennuttaa omaa taloa, koska hän tiesi mitä se tulisi olemaan. Kerrottuamme, että olisimme kiinnostuneita rinnetalosta, hän hyökkäsi, että rinnetaloa ei ainakaan kannata rakentaa. Pimeä tölli, josta puolet menee portaisiin. Keskustelun aikana hän kiirehti vielä sanomaan, että reklamaatioita hän ei sitten hoitaisi. Ovat kuulemma ärsyttäviä. Onhan ne, kuten jotkut asiakaspalvelijatkin ja varmasti monet asiakkaatkin. Olemme kuulleet, että moni on saanut Jukkataloilta oikein hyvääkin palvelua. Meillä taisi käydä kuitenkin huono tuuri.

Planiatalon edustaja oli oikein miellyttävä ja palveluhenkinen. Tarjoutui järjestämään tapaamisen meillä kotona, jotta meidän ei tarvitsisi ajella pienen lapsemme kanssa pitkin Etelä- Suomea. Olisimme mielellämme tehneet Planiatalon kanssa yhteistyötä, mutta Planian toimitussisältö ei vastannut toiveitamme. Toivoimme mahdollisimman laajaa toimitussisältöä talotehtaalta. Planialta olisimme saaneet käsityksemme mukaan vain rungon, seinäelementit ikkunat ja ovet. Lisäksi Planian tiivis, mutta monimutkainen seinärakenne sai meidät hiukan mietteliäiksi. Toimiikohan se myös vuosien päästä.

Olimme aika pitkään käyttäneet aikaa talomme suunnitteluun ja ihmettelyyn, mutta emme olleet päässeet vielä oikein mihinkään. Talomme tyyli alkoi sentään olla tiedossamme. Kumppania talon rakentamiseen ei tahtonut kuitenkaan löytyä.

Pikanttitalot! Pikanttitalot kertoivat sivuillaan rakentavansa suurelementeistä asiakkaan yksilöllisiin suunnitelmiin perustuvia omakotitaloja, vaikka valmiiksi asti. Juuri tällaisen tekstin olin toivonut löytäväni netin syövereistä. Nopeasti soitto Pikanttitaloon ja tapaamista sopimaan. Ensi tapaamisella myyntinainen onnitui vakuuttamaan meidät heidän palveluistaan ja kauppasi meille suunnittelupalvelunsa. Heidän taloarkkitehtinsä tulisi tontillemme tutustumaan ja suunnittelisi yksilöllisesti meille sopivan talon, jossa otettaisiin huomioon ilmansuunnat ja tonttimme muodot. Saimme luonnokset pian talostamme ja muutamien pikkuviilauksien jälkeen olimme siihen oikein tyytyväisiä. Tarjousneuvottelut ovat vielä Pikanttitalon kanssa kesken. Toivomme, että pääsisimme heidän kanssaan takentamaan taloa.

Tarjouskierroksen loppusuoralle olemme valinneet Pikanttitalot, Kastellin ja Pohjolatalot. Olemme käyttäneet Pikanttitalon tekemiä piirustuksia, sillä olemme sopineet että ne kuuluvat meille, syntyy yhteistyötä heidän kanssaan tai ei.


Viikon-parin sisällä teemme valinnan.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Vanha asunto myyntiin


Olimme sopineet vaimoni kanssa, että muutamme vuokralle rakennusajaksi. Vantaan asunnostamme olisi ollut turhan pitkä matka Nummelaan rakentelemaan työpäivän jälkeen ja lainataakka olisi kasvanut kohtuuttomaksi, jos olisimme jääneet omistusasuntoomme ja ottaneet uutta lainaa vanhan päälle. Lisäksi tiesimme vanhan rivitaloasuntomme haastavaksi myytäväksi, joten myyntiaika voisi venyä pitkäksikin.

Asuntomme oli neljässä tasossa oleva rivitalokolmio. Itse kolmio sijaitsi kahdessa tasossa mutta kellari ja ullakko oli rakennettu lisätiloiksi asuinkäyttöön. Kellaria ja ullakkoa ei kuitenkaan laskettu asunnon huoneistopinta-alaan. Tarvitsimme hyvän ja taitavan välittäjän, joka osaisi tuoda asunnon potentiaalin näkyviin.

Kaverini suosituksesta soitimme Huom! - ketjun välittäjille Marialle ja Samille. Myynti-intoisina välittäjinä Maria ja Sami saapuivatkin samantien asunnollemme ja esittelivät palvelunsa. He käyttäisivät ammattikuvaajaa ilmoituksen kuvien ottamiseen ja panostaisivat muutenkin siihen, että myynti-ilmoituksemme erottuisi muista etuoven ja oikotien ilmoituksista. Huomasin, että Maria ja Sami olivat lukeneet samoja myyntioppaita kuin minäkin ja he olivat muutenkin kovasti edukseen. Rouva arvosti heidän kykyään visualisoida ja molemmat pidimme heidän iloisuudestaan. Yön yli mietittyämme päätimme palkata heidät.

Sovimme pian tapaamisen kuvaajan kanssa, otatimme kuvat. Maria ja Sami olivat tehneet sillä aikaa ilmoituksen valmiiksi ja löysimme ilmoituksen pian netistä. Kuvista tuli oikein upeat ja ilmoituksemme erottui mielestämme edukseen. Ensimmäinen näyttö oli seuraavana viikonloppuna ja odotimme sitä vesi kielellä. Olimme olleet aiemmin onnekkaita ja kaikki kolme myymäämme asuntoamme olivat siihen asti menneet ekasta näytöstä. Nyt pettymys oli kuitenkin karvas. Ensimmäiselle näytölle ei tullut ketään. Ei edes naapuritaloyhtiön perhe, joka oli pihakeskusteluissa ilmoittanut olevansa kiinnostunut asunnostamme.

Alkukesän 2011 aikana pidimme näyttöjä viikoittain ja niissä kävi huonosti katselijoita. Monet esittelyssä käyneistä olivat kuitenkin kuulemaan mukaan jossain määrin innostunut asunnostamme, mutta liekö sitten huonojen talousuutisten pelästyttäminä eivät uskaltaneet tehdä tarjouksia. Kesälomien aikaan aloimme jo hiukan turhautua ja mietimme pitävämme hiukan taukoa myynnistä. Elokuussa päätimme pitää vielä yhden näytön ja silloinhan se sitten tärppäsi. Kaikki tapahtui nopeasti ja meille tuli jo kiire etsiä uutta asuntoa.

Olimme kiivasti selailleet kokoajan talopakettivaihtoehtoja, mutta sitä emme olleet koskaan selvittäneet olisiko Nummelassa meille sopivia vuokra-asuntoja. Eihän niitä ollut. Asumisoikeusasuntoja tuntui sen sijaan olevan pilvin pimein. Asumisoikeusasuminen on aina tuntunut minulle vieraalta asumismuodolta. Tutustuimme kuitenkin vaihtoehtoon ja se alkoi yllättäen tuntua oikein sopivalta asumismuodolta rakentamisajaksi.

Soitto Aso-edustajalle ja voimakas mielenkiinnon osoitus vapaana olevia asuntoja kohtaan. Meillä oli niin vähän peliaikaa, että nyt ei auttaisi paljon ronklata. Melkein kaikki käy. Asotäti pisti meidät kuitenkin ruotuun. Ei näihin asuntoihin niin vain tulla. Ensin pitää hakea kunnalta jonotusnumero. Jonoa ei tosin onneksemme ollut. Sitten täytetään varallisuus- ja tuloilmoitukset ja ilmoittaudutaan Aso-asunnon hakijaksi. Sitten Aso-asunnot tarjoavat meille mahdollisesti asuntoaan. Kerroimme aikataulustamme ja Asotäti lupasi kiirehtiä.

Vihdin kunnassa homma toimi, kuten kaikki muukin tähän mennessä, tosi hienosti. Soitettuani sain jonotusnumeroni tekstiviestillä muutamassa hetkessä. Sitten paprut Aso-Asunnoille ja jännityksellä odottamaan mitä he meille tarjoaisivat. Ensin he ilmoittivat tylysti, että heillä ei olisikaan tarjota mitään. Tarkastussoitolla löytyi kuitenkin jo kaksi vapaata rivitaloasuntoa, vieläpä läheltä tonttiamme ja aika uusista taloistakin.

Nykyinen asuntomme on jopa melkein liian hyvä väliaikaisasunnoksi, mutta oikein tyytyväisiä olemme. Väliaikaisasuntomme siisteissä tiloissa meillä oli hyvä jäsennellä vuoden 2011 aikana pohtimiamme talopakettimalleja ja ratkaisuja...
Posted by Picasa

maanantai 23. tammikuuta 2012

Oma Tupa, oma lupa

Asuimme pienessä rivitaloyhtiössä Vantaalla. Asuntomme oli ihan kiva ja siitä oli huikeat näkymät pääkaupunkiseutulaisen nukkumalähiön yli McDonaldsin kultakaaripylonin valaisemaan maalaismaisemaan. Kämpän pohjaratkaisu oli avara ja olimme kovasti nähneet vaivaa sisustuksenkin eteen. Asunto ei kuitenkaan koskaan tuntunut kodilta. Ehkä se johtui siitä, että se sijaitsi Vantaalla, tai sitten siitä, että kun olimme istuttamassa alppiruusua takapihallemme, naapuri vihjaisi, että ei täällä yleensä ole omin luvin mitään istuteltu ja, että jos jotain istutatte, niin mieluummin sitten omenapuun.

Emme oikein sopeutuneet yhteisölliseen elämään muutenkaan. Ajatus omasta talosta alkoi tuntua oikealta. Kävimme katsomassa muutamia talonäyttöjä Länsi-Uusimaalla, mutta meille sopivaa ei tuntunut oikein löytyvän. Minun ja vaimoni isät ovat toimineet työuransa rakennusalalla ja mietimme uskaltaisimmeko lähteä rakentamaan heidän tuellaan.

Selasimme vuoronperään talopaketteja ja tontteja. Tontteja näytti alkuun olevan pilvin pimein tarjolla, mutta kun tarkensimme hakukriteerimme realistisiksi, ei tontteja enää ollutkaan liiaksi. Vaimoni kulkee julkisilla kulkuvälineillä, joten palveluiden tuli olla kävelymatkan päässä. Toivoimme kuitenkin, että tontti saisi olla ihan reilun kokoinen, ehkä hiukan aikaisemmista naapuridepateista traumatisoituneina. Budjettimme alkoi näyttää hyvin rajalliselta tonttitarjontaa katsoessa ja aloimme jo hiukan menettää mielenkiintoamme.

Mummolavierailun yhteydessä keväällä 2011päätimme kuitenkin vielä käydä katsomassa erästä Nummelassa tarjolla ollutta tonttia. Se olikin sitten ihastusta ensi silmäyksellä. Päivä sattui olemaan aurinkoinen ja tuleva tonttimme kylpi kevätauringossa. Sen etelään suuntautunut rinne oli aivan sula, vaikka muualla näkyi vielä  kinoksia. Kiipesimme mäen päälle ja havaitsimme, että sieltä oli aivan yhtä upeat maisemat kuin silloisesta asunnostammekin. Mäen laella oli juuri sellaista kalliomaisemaa josta pidin. Myynti-ilmoituksesta luimme, että rinnettä vasta päätä olisi pähkinälehto. Vaimoni taisi nähdä meidät jo siellä pienen menninkäisemme kanssa päiväretkellä.

Soitto välittäjälle ja kaino pyyntö: tulisitko näyttämään tonttia? - Enpä taida, siellähän se tontti on vapaasti katsottavissa. Tontin rajat on merkattu välitystoimistomme nauhoin, jotka on kierretty puun ympärille. Tehkää ihmeessä tarjous

Into voitti tässä kohtaa huonon palvelukokemuksen tuoman pettymyksen. Raahasimme luumme uudelleen tontille ja se näytti edelleen hyvälle. Päätimme tarjota ja tarjouksemme hyväksyttiin.

Sovimme kaupat muutamia viikkoja edemmäksi. Saimme kauppakirjat katseltaviksemme ja kaikki näytti menevän hyvin. Muutamaa tuntia ennen kaupantekoa välittäjä soitti ja ilmoitti, että oli käynyt pieni virhe. Myyjällä oli ollut kaksi tonttia vierekkäin myynnissä. Tontti, jota olimme tarjonneet oli vasemman puoleinen ja myyjä oli myymässä sitä oikean puoleista. Kaupat olisi peruttava. Olin salaa katsellut sitä toista tonttia ja pitänyt sitä ehkä hiukan parempana. Ehdotinkin välittäjälle, että kävisimme katsomassa sen toisen tontin ja miettisimme jatkoa kaupankäynnissä. Järkytin vaimoni uutisillani ja lähdimme katsomaan niitä kahta tonttia ja nyt erityisesti sitä toista. Hiukan hölmönä seisomme mäenjuurella, mutta päätimme jatkaa kaupantekoa. Tingimme hiukan mielipahan johdosta ja teimme kaupat siitä toisesta tontista tökeröstä välittäjästä huolimatta. Päätimme, ettemme koskaan käyttäisi Aktia LKV:n palveluita, mutta herätetonttiostokseemme olimme tyytyväisiä.

Nyt olisi siis tontti. Äkkiäkös sinne talon rakentaa...