Oma Tupa, oma lupa

Asuimme pienessä rivitaloyhtiössä Vantaalla. Asuntomme oli ihan kiva ja siitä oli huikeat näkymät pääkaupunkiseutulaisen nukkumalähiön yli McDonaldsin kultakaaripylonin valaisemaan maalaismaisemaan. Kämpän pohjaratkaisu oli avara ja olimme kovasti nähneet vaivaa sisustuksenkin eteen. Asunto ei kuitenkaan koskaan tuntunut kodilta. Ehkä se johtui siitä, että se sijaitsi Vantaalla, tai sitten siitä, että kun olimme istuttamassa alppiruusua takapihallemme, naapuri vihjaisi, että ei täällä yleensä ole omin luvin mitään istuteltu ja, että jos jotain istutatte, niin mieluummin sitten omenapuun.

Emme oikein sopeutuneet yhteisölliseen elämään muutenkaan. Ajatus omasta talosta alkoi tuntua oikealta. Kävimme katsomassa muutamia talonäyttöjä Länsi-Uusimaalla, mutta meille sopivaa ei tuntunut oikein löytyvän. Minun ja vaimoni isät ovat toimineet työuransa rakennusalalla ja mietimme uskaltaisimmeko lähteä rakentamaan heidän tuellaan.

Selasimme vuoronperään talopaketteja ja tontteja. Tontteja näytti alkuun olevan pilvin pimein tarjolla, mutta kun tarkensimme hakukriteerimme realistisiksi, ei tontteja enää ollutkaan liiaksi. Vaimoni kulkee julkisilla kulkuvälineillä, joten palveluiden tuli olla kävelymatkan päässä. Toivoimme kuitenkin, että tontti saisi olla ihan reilun kokoinen, ehkä hiukan aikaisemmista naapuridepateista traumatisoituneina. Budjettimme alkoi näyttää hyvin rajalliselta tonttitarjontaa katsoessa ja aloimme jo hiukan menettää mielenkiintoamme.

Mummolavierailun yhteydessä keväällä 2011päätimme kuitenkin vielä käydä katsomassa erästä Nummelassa tarjolla ollutta tonttia. Se olikin sitten ihastusta ensi silmäyksellä. Päivä sattui olemaan aurinkoinen ja tuleva tonttimme kylpi kevätauringossa. Sen etelään suuntautunut rinne oli aivan sula, vaikka muualla näkyi vielä  kinoksia. Kiipesimme mäen päälle ja havaitsimme, että sieltä oli aivan yhtä upeat maisemat kuin silloisesta asunnostammekin. Mäen laella oli juuri sellaista kalliomaisemaa josta pidin. Myynti-ilmoituksesta luimme, että rinnettä vasta päätä olisi pähkinälehto. Vaimoni taisi nähdä meidät jo siellä pienen menninkäisemme kanssa päiväretkellä.

Soitto välittäjälle ja kaino pyyntö: tulisitko näyttämään tonttia? - Enpä taida, siellähän se tontti on vapaasti katsottavissa. Tontin rajat on merkattu välitystoimistomme nauhoin, jotka on kierretty puun ympärille. Tehkää ihmeessä tarjous

Into voitti tässä kohtaa huonon palvelukokemuksen tuoman pettymyksen. Raahasimme luumme uudelleen tontille ja se näytti edelleen hyvälle. Päätimme tarjota ja tarjouksemme hyväksyttiin.

Sovimme kaupat muutamia viikkoja edemmäksi. Saimme kauppakirjat katseltaviksemme ja kaikki näytti menevän hyvin. Muutamaa tuntia ennen kaupantekoa välittäjä soitti ja ilmoitti, että oli käynyt pieni virhe. Myyjällä oli ollut kaksi tonttia vierekkäin myynnissä. Tontti, jota olimme tarjonneet oli vasemman puoleinen ja myyjä oli myymässä sitä oikean puoleista. Kaupat olisi peruttava. Olin salaa katsellut sitä toista tonttia ja pitänyt sitä ehkä hiukan parempana. Ehdotinkin välittäjälle, että kävisimme katsomassa sen toisen tontin ja miettisimme jatkoa kaupankäynnissä. Järkytin vaimoni uutisillani ja lähdimme katsomaan niitä kahta tonttia ja nyt erityisesti sitä toista. Hiukan hölmönä seisomme mäenjuurella, mutta päätimme jatkaa kaupantekoa. Tingimme hiukan mielipahan johdosta ja teimme kaupat siitä toisesta tontista tökeröstä välittäjästä huolimatta. Päätimme, ettemme koskaan käyttäisi Aktia LKV:n palveluita, mutta herätetonttiostokseemme olimme tyytyväisiä.

Nyt olisi siis tontti. Äkkiäkös sinne talon rakentaa...