sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Potius-kellari

 Kuva täältä:

Olimme alunperin ajatelleet muurata kellarin harkoista, mutta kiireiden realisoituessa ymmärsimme, että emme voisi sitä omana työnä tehdä. Olin tutkinut jo aiemmin, että teetettynä rakennuskustannuslaskureiden mukaan elementtikellarit tulisivat samanhintaisiksi ellei jopa edullisemmiksi kuin harkkokellarit. Kävimme noin vuosi sitten katsomassa Potius-kellareiden taloesittelyä Sipoossa. Siellä oli kellariin jätetty myös betonipintaa osittain näkyviin ja se näytti yllättävän viehättävältä. Itseasiassa se näytti juuri siltä kuin olin toivonut alakerran poikien huoneen näyttävän. Hiukan ronskilta mutta kuitenkin kodikkaalta.

Kilpailutin kellaritoimituksen erään eteläsuomalaisen elementtitehtaan ja Potiuksen välillä. Potius oli hiukan arvokkaampi ja päätimme siis valita sen. Valintaamme vaikutti erityisesti se, että Potius tarjosi palvelun avaimet käteen. Myös perustussuunnittelu ja elementtisuunnittelu kuuluivat pakettiin. Olemme myös saaneet Potiukselta erinomaisen hyvää, ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Nuorilla miehillä on firmassaan hyvä meininki.

Elementtikellarin ehdoton valtti on sen lyhyt rakennusaika paikan päällä. Elementtikellri valmistuu nopeimmillaan muutamassa päivässä työmaalla. Ei tarvitse katsoa kauaa hikisiä työmiehiä työmaalla.

Nyt täytyy saada sähkö- ja LVI-suunnitelmat valmiiksi, jotta pojat pääsevät elementtien tekoon.

Seuraavaksi sitten rakennuslupa kuntoon ja maalämpötoimittajia vertailemaan.




maanantai 6. helmikuuta 2012

Pikanttitalot!


Nyt päästiin blogissa reaaliaikaan suuren päätöksen myötä. Ensimmäinen iso valinta talon suhteen on tehty. Suunnittelimme Pikanttitalojen kanssa meille sopivan yksilöllisen ja modernin rinnetalon.

Olemme saaneet Pikanttitaloista kokoajan hyvää konsultoivaa palvelua. Myyjä huomioi heti ensitapaamisella tarpeitamme ja ehdotti meille yksilöllistä talosuunnittelua. Talofirman oma talosuunnittelija kävi tontillamme ja luonnosteli toiveidemme pohjalta meidän talon. Muutamia yksityiskohtia jouduimme tarkistamaan, mutta muutokset onnistuivat aina ilman ongelmia. Pikanttitalojen suunnittelupalvelu oli hyvin kohtuullisen hintainen. hyvää Pikanttitaloissa oli talosuunnittelun lisäksi, että myös toimitussisällön pystyi valitsemaan omien tarpeidensa mukaisesti. Itse otimme aika runsaan toimitussisällön ja jätimme itsellemme lähinnä kellarin, sisätöiden ja taloteknisten töiden teon. Riittähän sitä puuhasteltavaa näissäkin.

Lähtötavoitteemme talollemme oli haastava. Mahdollisimman pieni talo, jossa olisi avarat tilat ja vähintään kolme makuuhuonetta yläkerrassa, missä olisi myös olohuone ja keittiö. Alakertaan jää olohuoneen vastakohta aktiivihuone eli isin ja lasten pelihuone, vierashuone, kodinhoitohuone ja saunatilat. Halusimme myös avaran eteisen ja lämmintä varastotilaa. Kulku asuntoomme on alakerran kautta. Tällainen asunnostamme siis pitäisi tulla. Olemme kovasti tyytyväisiä talon pohjaratkaisuun ja ulkonäköön. Tonttimme avautuu etelään, joten toivomme, että saisimme kovasti lämpöä ja valoa kotiimme isojen ikkunoiden kautta.

Seuraavaksi sitten kellarin ja suunnittelijoiden kimppuun.