perjantai 6. huhtikuuta 2012

Oikeisiin töihin ja hiukan rakennuttamisen alkuvaiheista

Nyt se sitten alkaa todenteolla. Tontti on ahkeran talkooporukan voimin raivattu, kiitos Eki, Olli, Ville, ja Heikki, viime viikonloppuna ja ensi viikolla saadaan kaivuri paikalle. Hiukan joudumme jännittämään joudummeko pian myös louhintatöihin vai selviämmekö kalliosta säikähdyksellä.

Meillä ei ole talonrakentamisesta aikaisempaa kokemusta ja paljon on jouduttu opiskelemaan rakennusprojektin hallintaa. Meitä oli kovasti jo etukäteen varoiteltu, että rakennuttaminen on aikaa vievää työtä, mutta hiukan kuitenkin yllätti kuinka paljon eri työmiehiä tarvitsee rekrytoida ja kuinka heidät saa synkronoitua toimimaan yhdessä.

Työtä on kovasti kuitenkin helpottanut se, että olemme ottaneet toimitukset aika laajoilla toimitussisällöillä. Kellari tulee kokonaisuudessaan Potiukselta, talopaketti varsin laajalla toimitussisällöllä Pikanttitaloilta, maalämpö ja lattialämmitys ST1:stä, käyttövesiputket ja ilmastointi Spigotista.

Erityisen maininnan tässä kohtaa ansaitsee mielestäni Vihdin kunta. Sieltä on saanut nopeaa, kiireetöntä ja hyväntuulista palvelua riippumatta siitä, mille osastolle olen ollut yhteydessä. Myös muiden kanssa on yhteistyö ollut toistaiseksi oikein hyvää.

Mikä on ollut sitten hankalaa? Aikataulutus on haastavaa, kun toimitusaikoja täytyy lyödä kiinni jo ennen kuin edellisiä vaiheita on tehty. On vain luotettava aikatauluarvioihin ja uskottava, että rakennusprojekti kantaa. Yksittäisenä haasteena työmaakopin löytäminen on ollut suurin. Sellainenkin kuitenkin löytyi.

Rakentamisiin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikäs on työmaalla tilanne? Pitkä aika edellisestä päivityksestä. Seurantaan lähtee blogi kuitenkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Tais tulla ero ja jäädä talokin siinä samassa rakentamatta kun kyseessä on konkurssiin mennyt firma Pikanttitalot